Päivät vähenee käsiin ja lähtö on HUOMENNA! En
osaa sanoa jännittääkö vai ei – vaikka tuleva vuosi on mielessä koko ajan ja on
ollut jo pidemmän aikaa, ei sitä vaan pysty tajuamaan, mitä on kohta
tapahtumassa. Välillä se todellisuus iskee vasten kasvoja, mutta suurimmilta
osin en osaa vieläkään sisäistää sitä. Kuukausi sitten mä vasta tajusin
kuinka paljon mulla on vielä tekemistä jäljellä ja kauheinta oli yrittää saada
kavereiden kanssa menoja sumplittua yhteen, kun kaikki oli jossain eri aikaan.
Viisumin jälkeen mulla oli kyllä kaikki aikalailla jo hoidettu, mutta heinäkuussa
viimestään alkoi olla tosi paljon menoja ja asioita, joita halusin vielä tehdä
ennen kun lähden ja senpä takia mulla ei oikeestaan ehtinyt olla päivääkään,
jolloin mä olisin voinut vaan olla. Nyt on kuitenkin tehty se, mikä on tähän
hätään pystytty: läksiäiset pidetty, laukut pakattu ja oon tällä hetkellä niin
valmis lähtemään kuin ikinä tuun olemaankaan.
Sanon
vielä muutaman sanan mun sosiaalisista medioista. Sopeutumista ja koti-ikävää
helpottaakseni mä en halua pahemmin vuoteni aikana elellä toinen jalka täällä
Suomessa. Blogia mä pyrin ylläpitämään mahdollisimman aktiivisesti, jotta
kaikki voi lukea sitten kuulumiset tätä kautta. Ja postaustahti on varmasti
sitä nopeempaa, mitä enemmän toiveita saisin teiltä siitä, mitä haluutte
kuulla. Lisäsin tän sivun alareunaan helpotukseks pienen kuvakkeen, johon voi syöttää oman sähköpostiosoitteen, jonka jälkeen saatte aina mun uusista teksteistä
ilmoituksen sinne. Instagramin puolella mut tavoittaa näin alkuun nopeiten ja
tuun aina sopivan kuvan löytyessä sen sinne julkaisemaan:
Instagram
- lottamaari.a
Snapchat
- lottamaaria
Edelleen tosi ristiriitaisilla, mutta
odottavaisilla fiiliksillä mennään eteenpäin. Seuraavan kerran mä taidankin
kirjoitella USA:n puolelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti