Matkakuumetta

Kaikilla on jonkinlainen pieni asia, josta haluaa ja pystyy puhumaan loputtomiin kyllästymättä. Mulle matkustaminen on ollut aina sellanen tietynlainen energianlähde, jonka kautta mä oon pystynyt yhdistämään myös toisen mulle rakkaan asian eli valokuvaamisen. Hauskinta tässä on se, etten oikeestaan yhtään edes tiedä, että mistä mun kiinnostus näitä kahta asiaa kohtaan on lähtöisin. Jossain vaiheessa yläastetta taisin huomata, että kaikki mun esseet ja mitkälie esitelmät liittyivät jollain tavalla matkustamiseen eikä se asia oo vielä tähänkään päivään mennessä ehtinyt muuttua, joten voin vaan pahoitella kaikkien mun kanssaeläjien puolesta tätä vuosia jatkunutta avautumista vaihto-oppilasvuodesta ja kaikenlaisesta matkaamisesta ylipäätään.

Kuluneen vuoden aikana mä oon potenut ihan älytöntä matkakuumetta ja heti sijoitustietojen saamisen jälkeen en kauheesti ehtinyt miettiä muuta kuin lähtöä ja sopeutumista isäntäperheeseen. Tuntuu ihan uskomattomalta, että tätä varten on valmistauduttu henkisesti jo monia vuosia lukemalla muita vaihtariblogeja ja oon ainakin siitä yrittänyt pitää huolen, ettei odotukset nousisi liian korkealle. Oon kieltämättä tosi innoissani, mutta tottakai mua myös jännittää se mikä mua on vastassa tulevan vuoden aikana, koska mä joudun lähtemään uuteen paikkaan ilman minkäänlaista tuttua ja turvallista tukiverkostoa. Useilla lukioon tai muuhun opiskelupaikkaan jatkaminen on ollut se edellinen virstanpylväs, jolloin moni asia on muuttunut ja on jouduttu omaksumaan uudet säännöt ja erilaiset rutiinit. Mun kohdalla tää tapahtui viimeksi kolmannella luokalla, josta en kaiken lisäksi edes muista mitään. Samassa koulussa viimeset kahdeksan vuotta pyöriminen ei ehkä pysty auttamaan mua valmistautumaan uusien asioiden ja ihmisten kohtaamiseen niin nopeasti suhteutettuna siihen, miten alusta kaikki tulee kesän jälkeen alottaa. Aina on ollut ympärillä ne samat kasvot, joten ajatus ja erityisesti toteutus kaverisuhteiden uudelleenrakentamisesta vaatii paljon rohkeutta.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että oon varautunut parhaalla mahdollisella tavalla niin huonoihin kuin hyviinkin asioihin, joita tuun mahdollisesti vuoden aikana kohtaamaan. Ne negatiiviset ajatukset oon kuitenkin syystä tai toisesta pyrkinyt sulkemaan pois siihen asti, kunnes siihen on tarvetta reagoida paikan päällä. Oon myös yrittänyt olla ajattelematta sitä, miten asiat tulee mun vuoden aikana täällä Suomessa muuttumaan, koska en pysty niihin pahemmin Amerikasta käsin vaikuttamaan.

Vanhempien toimesta mun matkat on jostain syystä kohdistuneet vähän pienemmille paikoille eikä niinkään pääkaupunkeihin, joissa on muutenkin tullut yövyttyä tosi vähän. Oon tästä tosi kiitollinen, koska oon Suomessa todella kaupunki-ihminen enkä mä viihdy maaseudulla juuri ollenkaan. Jos mä olisinkin aikoinaan saanut valita meidän matkakohteet itse, mä olisin epäilemättä pyrkinyt pysymään omalla mukavuusalueella menemällä suurkaupunkeihin, jolloin en olis myöskään saanut siitä paikallisesta kulttuurista niin paljon irti. Niiden pienten paikkakuntien kautta oon päässyt näkemään maailmaa todella eri kantilta ja ehdottomasti yksi mun lempikohteista onkin ollut Madeira, jossa pääsin näkemään paljon erilaisia asioita erilaisessa ympäristössä.

Tähän mennessä oon ehtinyt käymään monessa eri maassa, mutta en oo ikinä kuitenkaan vieraillut Euroopan ulkopuolella. Värikäs kulttuuri, uudenlaisen ympäristön ja ihmisten näkeminen ja ylipäätään ERILAISUUS on mulle varmaan ne kaikkein mielenkiintoisimmat asiat matkustamisessa. Oon onnekas, että oon päässyt matkustamaan näinkin paljon jo tässä vaiheessa, mutta mä haluan jatkuvasti nähdä maailmaan enemmän ja erityisesti USA Etelä-Amerikan lisäksi on ollut sellainen must-go kohde jo pidemmän aikaa.

Jos multa on jotain vuoden 2014 Englannin kielikurssilta jäänyt mieleen niin se, kun silloiset isäntäperheen vanhemmat kertoi omista matkakokemuksistaan. Muutamia vuosia takaperin he olivat kyllästyneet Englannin harmauteen ja ihmisiin, jolloin pakkasivat tavaransa ja lähtivät etelän lämpöön. Neljän vuoden päästä he palasivat takaisin host-siskon koulunkäynnin takia ja kertoivat oppineensa näkemään Englannin taas eri valossa ja nimenomaan positiivisessa sellaisessa. Just tän takia mä ihailin niiden rentoa elämäntapaa ja oon huomannut, että oon ite ehkä vähän samankaltaisessa tilanteessa. Suomesta tuntuu olevan tällä hetkellä vaikea saada oikein mitään irti ja kaipaan jonkinlaista vaihtelua arkeen ja elinympäristöön. Ehkä vaihtovuosi saa mut taas arvostamaan tätä luontoa ja näkemään talven pimeyden ja kesän kesättömyyden jollain tavalla paremmassa kuvassa. Ehkä se vaatii juuri sen uuden alun maailman toisella puolella nimenomaan eri kulttuurissa.