Kotiutuminen

Halusin kirjottaa vielä yhen tekstipainotteisemman postauksen, jossa avaudun vähän enemmän mun fiiliksistä vaihtovuoden jälkeen.

Alotan ensiks sanomalla sen, että mulla oli ihan älyttöman kokemusrikas vuosi enkä mä tuu ikinä saamaan niitä muistoja rahalla takas riippumatta siitä oliko ne hyviä tai huonoja. Alkuvaikeuksista huolimatta mä pääsin rakentamaan mulle tosi arvokkaita kaverisuhteita, jotka tulee varmasti kestämään koko loppuelämän ja voin vaan sanoa, etten mä olis välttämättä henkisesti selvinny tästä vuodesta, jos mulla ei olis ollu näitä ihmisiä tukemassa. Tottakai mulla oli hetkiä, jollon teki mieli saada ne tutut ja turvalliset Suomi-kaverit takasin hinnalla millä hyvänsä, mutta tää kaikki korvautu onneks myöhemmin omantyyppisen ja ymmärtäväisen seuran löydyttyä.

Mitään peittelemättä, mulle takasin Suomeen tuleminen ei tuntunu vaikeelta, mitä sen useimmille vois kuvitella olevan. Mun tilanteessa taustalta löyty ongelmat isäntäperheen kanssa, jotka eskaloitu tarpeettoman suuriks mun lähdön alla ja vaikutti sit suoraan mun suhtautumiseen kotiinpaluusta. Oon itekkin vähän kujalla tapahtuneista, jonka takia en niitä uskalla lähteä tänne avaamaan, mutta voin tarpeen tullen antaa jonkinlaisen selityksen henkilökohtasesti. Voin kuitenkin sanoo, että tää tilanne monien muiden joukossa opetti mulle tosi paljon ja avas silmät todellisuudelle ihan uudella tavalla. Huonosta lopetuksesta huolimatta voin ylpeenä todeta, etten missään nimessä kadu vaihtoon lähtemistä, koska sain siitä niin negatiivisia kuin positiivisa kokemuksia myöten tosi paljon irti. Mä tunnen tehneeni kaikkeni sen eteen, että mun vuosi onnistuis parhaalla mahdollisella tavalla, mikä on auttanu mua elämään tän asian kanssa samalla tavalla miten hyvä vaihtovuoteen valmistautuminen autto mua suhtautumaan kaikkiin mun kokemiin vastoinkäymisiin.

Vaikka mä olin lopussa jo valmis palaamaan Suomeen, mua silti hirvitti ajatus takastulosta. Ennen vaihtoon lähtemistä mä olin sanoinkuvailemattoman kyllästyny Suomeen ja kaikkeen siihen liittyvään ja se, että mä nyt yhtäkkiä odotinkin kotiinpaluuta oli pelottavaa. Eniten mua jännitti kaverisuhteiden kesto, koska en ollu pitäny yhteyttä tännepäin lähes ollenkaan enkä tienny mitä vuoden aikana Suomessa oli tapahtunu. Mut mä tiesin, että mä pääsisin tästä yli pitämällä itseni kiireisenä, koska niin mä olin pärjänny Amerikassakin tosi pitkälle ja sen takia en esimerkiks koskaan kärsiny koti-ikävästä. Musta kuitenkin tuntu, että mä olin tekemisen puutteessa jo ennen vaihtoon lähtemistäkin, joten mulla näytti olevan riittävästi haastetta keksii tekemistä koko kesälomalle ennen koulujen alkua.

Suomeen palatessa mut yllätti pieni shokki, jonka mä sain ihan tavallisista arjen asioista, joita en ollu ees tajunnu ajatella koskaan aikasemmin. Yön aikana mua häiritsi verhojen läpi tuleva valonmäärä, juomalasin koko vaihtu 3 kertaa pienempään ja lämpötila tippu 20 astetta, mutta eniten mua kauhistutti se, ettei MIKÄÄN muu asia näiden lisäks ollu nähny muutosta mihinkään suuntaan. Mä en vieläkään pysty sisäistää sitä, kuinka näiden 10 kuukauden aikana mä ehdin rakentamaan kokonaan uuden elämän ja kokea vaikka mitä, mutta tänne takasin tullessa mä jatkoin sitä samaa vanhaa ihan kun mitään ei olis ikinä ees tapahtunu. Oon myös huomannu, että mulla on usein tullu vastaan sellasia hetkiä, jollon mun on pitäny miettiä pitkään, että kuuluuko mun puhua suomee vai englantia, mut aina hetken lagaamisen jälkeen sekin lähtee sujumaan. Nää kaikki sekavat fiilikset korvas kuitenkin julkinen liikenne, jota en enää ikinä tuu pitämään itsestäänselvyytenä!!!

Nyt oon huomannu, että tää vuosi opetti mua arvostamaan Suomea ihan uudella tasolla ja ehkä ensimmäistä kertaa ikinä mulla ei oo ees hirveetä hinkua lähteä maanpakoon ihan heti, vaikka mä mietinkin jatkuvasti uusia matkoja. Mulla on mun elämän tapahtumarikkain vuosi takana, minkä jälkeen oon tyytyväinen, että pystyn asettumaan taas aloilleni ja elää ei-niin-hektistä elämää. Rakastin sitä tekemisen määrää mitä sieltä löyty, mut näin 10 kuukauden jälkeen koti-illatkin on ihan yhtä ansaittuja.

Vaihtovuoden osalta mun blogin päivitys saattanee jäädä tähän, joten haluun kiittää kaikkia kiinnostuneita, jotka on seurannu mun elämää vuoden ympäri! Tän blogin kautta oli kiva muistella kaikkia tapahtumia, vaikka mun on pakko myöntää, että ne henkilökohtasimmat asiat jäi kertomatta ja mä keskityin lähinnä vaan kirjottamaan siitä, mitä mä olin viime aikoina ehtiny tekemään. Mutta vastaan tosi mielelläni kaikkiin kysymyksiin, jos sellasia löytyy - oli se sit kasvotusten tai missä tahansa sosiaalisessa mediassa!

Happy 4th of July!

Lotta

Huomenna

Päivät vähenee käsiin ja lähtö on HUOMENNA! En osaa sanoa jännittääkö vai ei – vaikka tuleva vuosi on mielessä koko ajan ja on ollut jo pidemmän aikaa, ei sitä vaan pysty tajuamaan, mitä on kohta tapahtumassa. Välillä se todellisuus iskee vasten kasvoja, mutta suurimmilta osin en osaa vieläkään sisäistää sitä. Kuukausi sitten mä vasta tajusin kuinka paljon mulla on vielä tekemistä jäljellä ja kauheinta oli yrittää saada kavereiden kanssa menoja sumplittua yhteen, kun kaikki oli jossain eri aikaan. Viisumin jälkeen mulla oli kyllä kaikki aikalailla jo hoidettu, mutta heinäkuussa viimestään alkoi olla tosi paljon menoja ja asioita, joita halusin vielä tehdä ennen kun lähden ja senpä takia mulla ei oikeestaan ehtinyt olla päivääkään, jolloin mä olisin voinut vaan olla. Nyt on kuitenkin tehty se, mikä on tähän hätään pystytty: läksiäiset pidetty, laukut pakattu ja oon tällä hetkellä niin valmis lähtemään kuin ikinä tuun olemaankaan.

Sanon vielä muutaman sanan mun sosiaalisista medioista. Sopeutumista ja koti-ikävää helpottaakseni mä en halua pahemmin vuoteni aikana elellä toinen jalka täällä Suomessa. Blogia mä pyrin ylläpitämään mahdollisimman aktiivisesti, jotta kaikki voi lukea sitten kuulumiset tätä kautta. Ja postaustahti on varmasti sitä nopeempaa, mitä enemmän toiveita saisin teiltä siitä, mitä haluutte kuulla. Lisäsin tän sivun alareunaan helpotukseks pienen kuvakkeen, johon voi syöttää oman sähköpostiosoitteen, jonka jälkeen saatte aina mun uusista teksteistä ilmoituksen sinne. Instagramin puolella mut tavoittaa näin alkuun nopeiten ja tuun aina sopivan kuvan löytyessä sen sinne julkaisemaan:

Instagram - lottamaari.a

Snapchat - lottamaaria

Edelleen tosi ristiriitaisilla, mutta odottavaisilla fiiliksillä mennään eteenpäin. Seuraavan kerran mä taidankin kirjoitella USA:n puolelta.

Matkakuumetta

Kaikilla on jonkinlainen pieni asia, josta haluaa ja pystyy puhumaan loputtomiin kyllästymättä. Mulle matkustaminen on ollut aina sellanen tietynlainen energianlähde, jonka kautta mä oon pystynyt yhdistämään myös toisen mulle rakkaan asian eli valokuvaamisen. Hauskinta tässä on se, etten oikeestaan yhtään edes tiedä, että mistä mun kiinnostus näitä kahta asiaa kohtaan on lähtöisin. Jossain vaiheessa yläastetta taisin huomata, että kaikki mun esseet ja mitkälie esitelmät liittyivät jollain tavalla matkustamiseen eikä se asia oo vielä tähänkään päivään mennessä ehtinyt muuttua, joten voin vaan pahoitella kaikkien mun kanssaeläjien puolesta tätä vuosia jatkunutta avautumista vaihto-oppilasvuodesta ja kaikenlaisesta matkaamisesta ylipäätään.

Kuluneen vuoden aikana mä oon potenut ihan älytöntä matkakuumetta ja heti sijoitustietojen saamisen jälkeen en kauheesti ehtinyt miettiä muuta kuin lähtöä ja sopeutumista isäntäperheeseen. Tuntuu ihan uskomattomalta, että tätä varten on valmistauduttu henkisesti jo monia vuosia lukemalla muita vaihtariblogeja ja oon ainakin siitä yrittänyt pitää huolen, ettei odotukset nousisi liian korkealle. Oon kieltämättä tosi innoissani, mutta tottakai mua myös jännittää se mikä mua on vastassa tulevan vuoden aikana, koska mä joudun lähtemään uuteen paikkaan ilman minkäänlaista tuttua ja turvallista tukiverkostoa. Useilla lukioon tai muuhun opiskelupaikkaan jatkaminen on ollut se edellinen virstanpylväs, jolloin moni asia on muuttunut ja on jouduttu omaksumaan uudet säännöt ja erilaiset rutiinit. Mun kohdalla tää tapahtui viimeksi kolmannella luokalla, josta en kaiken lisäksi edes muista mitään. Samassa koulussa viimeset kahdeksan vuotta pyöriminen ei ehkä pysty auttamaan mua valmistautumaan uusien asioiden ja ihmisten kohtaamiseen niin nopeasti suhteutettuna siihen, miten alusta kaikki tulee kesän jälkeen alottaa. Aina on ollut ympärillä ne samat kasvot, joten ajatus ja erityisesti toteutus kaverisuhteiden uudelleenrakentamisesta vaatii paljon rohkeutta.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että oon varautunut parhaalla mahdollisella tavalla niin huonoihin kuin hyviinkin asioihin, joita tuun mahdollisesti vuoden aikana kohtaamaan. Ne negatiiviset ajatukset oon kuitenkin syystä tai toisesta pyrkinyt sulkemaan pois siihen asti, kunnes siihen on tarvetta reagoida paikan päällä. Oon myös yrittänyt olla ajattelematta sitä, miten asiat tulee mun vuoden aikana täällä Suomessa muuttumaan, koska en pysty niihin pahemmin Amerikasta käsin vaikuttamaan.

Vanhempien toimesta mun matkat on jostain syystä kohdistuneet vähän pienemmille paikoille eikä niinkään pääkaupunkeihin, joissa on muutenkin tullut yövyttyä tosi vähän. Oon tästä tosi kiitollinen, koska oon Suomessa todella kaupunki-ihminen enkä mä viihdy maaseudulla juuri ollenkaan. Jos mä olisinkin aikoinaan saanut valita meidän matkakohteet itse, mä olisin epäilemättä pyrkinyt pysymään omalla mukavuusalueella menemällä suurkaupunkeihin, jolloin en olis myöskään saanut siitä paikallisesta kulttuurista niin paljon irti. Niiden pienten paikkakuntien kautta oon päässyt näkemään maailmaa todella eri kantilta ja ehdottomasti yksi mun lempikohteista onkin ollut Madeira, jossa pääsin näkemään paljon erilaisia asioita erilaisessa ympäristössä.

Tähän mennessä oon ehtinyt käymään monessa eri maassa, mutta en oo ikinä kuitenkaan vieraillut Euroopan ulkopuolella. Värikäs kulttuuri, uudenlaisen ympäristön ja ihmisten näkeminen ja ylipäätään ERILAISUUS on mulle varmaan ne kaikkein mielenkiintoisimmat asiat matkustamisessa. Oon onnekas, että oon päässyt matkustamaan näinkin paljon jo tässä vaiheessa, mutta mä haluan jatkuvasti nähdä maailmaan enemmän ja erityisesti USA Etelä-Amerikan lisäksi on ollut sellainen must-go kohde jo pidemmän aikaa.

Jos multa on jotain vuoden 2014 Englannin kielikurssilta jäänyt mieleen niin se, kun silloiset isäntäperheen vanhemmat kertoi omista matkakokemuksistaan. Muutamia vuosia takaperin he olivat kyllästyneet Englannin harmauteen ja ihmisiin, jolloin pakkasivat tavaransa ja lähtivät etelän lämpöön. Neljän vuoden päästä he palasivat takaisin host-siskon koulunkäynnin takia ja kertoivat oppineensa näkemään Englannin taas eri valossa ja nimenomaan positiivisessa sellaisessa. Just tän takia mä ihailin niiden rentoa elämäntapaa ja oon huomannut, että oon ite ehkä vähän samankaltaisessa tilanteessa. Suomesta tuntuu olevan tällä hetkellä vaikea saada oikein mitään irti ja kaipaan jonkinlaista vaihtelua arkeen ja elinympäristöön. Ehkä vaihtovuosi saa mut taas arvostamaan tätä luontoa ja näkemään talven pimeyden ja kesän kesättömyyden jollain tavalla paremmassa kuvassa. Ehkä se vaatii juuri sen uuden alun maailman toisella puolella nimenomaan eri kulttuurissa.