perjantai 19. elokuuta 2016

Soft Landing Camp 2

Ensimmäiseen osaan pääset tästä.

Kolmas päivä

Aamun tapaamisessa me pidettiin tietovisa Amerikasta, jonka jälkeen meidät jaettiin ryhmiin, joissa piti lyhyessä ajassa muodostaa näytelmät jostain tietystä ongelmasta, joka on yleinen monen vaihto-oppilasvuoden aikana. Meillä loppui suunnitteluaika vähän kesken, minkä takia se meni aikalailla improvisaatioksi. Ootin tota ensin ihan kauhulla, koska englanniks näytteleminen on jotain uutta ja se ei oo lähelläkään mun mukavuusaluetta, mutta hauskaa oli. Tapaamisen jälkeen me suunnattiin tällä kertaa Upper Manhattaniin, jossa nähtiin mm. Central Park ja The Friends Apartment. Oli tosi kiva, että meidän opas oli kohdistanut tän kierroksen just meidän ikäisille nuorille, mikä teki kuuntelemisesta mielenkiintosta. Hirveen tietopläjäyksen sijaan me saatiin kuulla historiasta räpin muodossa ja muutenkin saatiin tietää missä mikäkin julkkis asuu, on kuollut ja missä elokuvassa kyseinen paikka on esiintynyt.


Vapaa-ajalla me lähdettiin ensimmäisenä Top of the Rockiin, josta on tosi huikeet näkymät koko New Yorkiin. Tää oli ihan älyttömän hieno kokemus ja ehkä yks mun lempiasioista koko matkan aikana. Sinne kuitenkin uppos mukavasti aikaa meidän kolmen tunnin vapaalla, joten suunnistettiin sieltä sitten suoraa päätä Times Squarelle, jossa riitti ihmisiä. Sen takia piti keskittyä enemmän ryhmän koossa pitämiseen, kun ihmettelemiseen, mutta nää kaks paikkaa on mun mielestä must-go kohteita, jos liikkuu samalla suunnalla. Illalla vielä, kun ootettiin bussin lähtöä, me päätettiin mennä hetkeksi Bryant Parkiin istumaan. Toi oli ihanin puisto missä oon ikinä ollut, jonka takia myös siellä kannattaa ehdottomasti käydä.

Nautin tästä päivästä kaikkein eniten ja sain ihan mahtavia kokemuksia tosi kivan porukan kanssa.

Neljäs päivä
Neljäs Soft Landing Campin päivä aloitettiin tapaamisella, mutta tällä kertaa lyhyemmällä sellasella. Ohjaajat kävi läpi seuraavan päivän lentoja ja me jouduttiin lähtemään siinä välissä myös hotellista ulos (väärän) palohälytyksen takia. Tän jälkeen mentiin suoraa päätä bussilla kohti New Yorkia, jossa poikettiin Whole Foods -kaupassa (sai ostaa terveellistä syötävää, josta itelle mukaan tarttui marjasekoitus ja leipä) ennen Central Parkin piknikiä. Siellä me sitten hengailtiin muutaman tunnin ajan ja esim. pelattiin pallopelejä, jonka jälkeen lähettiin takaisin New Jerseyyn outlet -ostoskeskukseen. Sieltä mun mukaan lähti vaan yks tunika, mutta kyllä aina niitä muutamia vaihtareita näkyi, jotka joutui ostamaan uuden matkalaukun. Viiminen kokonainen päivä itärannikolla meni vauhdilla näissä merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti