lauantai 3. joulukuuta 2016

Soccer tryouts

Yks mun stressaavimmista viikoista täällä on nyt onneks takanapäin! Olin yhessä vaiheessa jo niin lukossa, etten saanu omista ajatuksistakaan selvää.

Paluu todellisuuteen loman jälkeen oli aika iso kolaus, koska mun koulupäivät venyi yhtäkkiä 11 tunnin mittasiks. Koko viikon ajan mä saavuin koululle juoksutreeneihin aamulla seittemältä ja pääsin takas kotiin kuuden jälkeen. Suurin syy mun stressiin oli jalkapallon tryoutit, jotka pidettiin alkuviikosta kahen päivän ajan. Heti viimisen tunnin jälkeen mun oli tarkotus juosta pukkareihin vaihtaa futiskamat ja olla siitä 15 minuutin sisällä kentällä pelaamassa. Aikamoista siksakkia tulee vedettyä, kun jokainen paikka sijaitsee toisella puolella koulua.

Lyhyesti sanottuna, mut hyväksyttiin koulun jalkapallojoukkueeseen! Tottakai mä kuitenkin sählään joka ikisen asia kanssa, eikä tääkään oo poikkeus. Olin vielä viikko sit tosi innoissani tästä mahollisuudesta pelata futista tän vuoden aikana, mutta nyt treenatessa mulla on muodostunu ihan sanoinkuvailemattoman epämiellyttävä fiilis koko asiaa kohtaan. Musta on tuntunu tosi ahdistavalta ja epämukavalta olla kentällä, joidenkin pelaajien osalta en oo ollu niinkään tervetullu joukkueeseen ja jalat vaivaa. Niinpä mä puhuin meidän valmentajille keskiviikkona ja sanoin, että haluun lopettaa, mutta mut saatiin kuitenkin ylipuhuttua jatkamaan ainakin joululomaan asti. En usko, että jaksan ees sinne asti, koska jokainen päivä näyttää olevan yhtä taistelua ja tekis jo niin paljon lähtee pois 9 tunnin koulussa olemisen jälkeen, mutta ei, 2 tuntia vielä siihen päälle. Toisena hätävaihtoehtona mä keksin tenniksen pelaamisen, mutta mun tennisjoukkueeseen pääseminen ei oo vielä yhtään varmaa, joten en uskalla luopuu jalkapallosta kokonaan ja mahollisesti jäädä tyhjin käsin. Toisaalta oon täysin valmis jättäytymään futiksesta pois millä sekunnilla tahansa, muttei mulla oo ees aikaa käydä testaamassa tennisjoukkueeseen pääsyä kaiken tän ohella. Vapaa-aikaa ei rehellisesti sanottuna oo ollu yhtään ja sitä mä kaipaan paljon. En kerta kaikkiaan osaa tehä valintoja stressin keskellä tai varsinkaan näin alle 2 viikon aikana.

Se, miks mä haluun vaihtaa lajin pois maastojuoksusta on yksinkertasesti se ettei mun jalat näytä enää kestävän sitä liiallista juoksemista joka päivä. Oon kärsiny viime aikoina penikkataudista, jonka takia aamun juoksuharjotukset on vaihtunu taas kuntopyörään ja jääpussien aktiiviseen käyttöön iltasin. Futistreenit mä pystyn puristamaan just ja just loppuun pehmeen ruohon avulla. Mun mielestä on myös ihan älyttömän tylsää pitää samaa lukkaria vuoden ympäri, joten mä pystyisin lajin vaihtamisen avulla muuttamaan muutamia kursseja ainakin niin, että ne samat tutut kasvot vaihtuis ja pystyisin tutustumaan uusiin ihmisiin.

Lisäsyitä tähän stressiin on ollu monet tulevat synttärit ja joulu. Nyt pitäis vielä keksii, että miten jatkan urheilun kannalta ja hoitaa se kuntoon ennen lomaa. Vaihtovuos on kyllä opettanu mua ottaa tosissaan ite selvää kaikesta ja hoitaa asiat kuntoon, vieläpä vieraalla kielellä. Tää viikko on tuntunu ikuisuudelta, mutta toivottavasti ajatukset ja suunnitelmat selkenis vuoden loppua myöden. Ja jos jollain on selkeempi ehdotus, että mitä mun pitäis tulevaisuudessa tehä niin otan mielelläni vinkkejä vastaan, koska omat ajatukset ei pyöri mihinkään suuntaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Thanksgiving in Arkansas

Vihdoinkin me saatiin koulusta lomaa näin 3 kuukauden tauottoman opiskelun jälkeen. Senpä takia me suunnattiin mun isäntäperheen kanssa kiitospäivän ajaks Arkansasiin Gregin isän luokse. Odotettavissa oli 9 tunnin ajomatka, joka veny lopulta 12 tunniks kaikkine pysähdyksineen.

Mun ensivaikutelma Arkansasista ekan päivän perusteella oli aika mielenkiintonen. En päässy kokemaan mitään wow-elämystä, koska tuntu, että olin takas Suomessa maisemien takia, mutta ihmiset vaikutti tosi erilaisilta. Me tavattiin Gregin isä paikallisessa ravintolassa sinä iltana kun saavuttiin, jolloin katoin ekaa kertaa että mihin oikein olin tullu. Mä kuulin ympäriltä pelkästään sitä eteläistä aksenttia, jota luulin löytäväni enemmän Teksasista, puhelimessa ei ollu kenttää viimesten 40 kilometrin säteellä ollenkaan, kylästä löyty tasan tarkkaan yks ruokakauppa ja mun ympärillä istu ainoastaan maastokuviovaatteisia ihmisiä, jotka oli just tullu metsästysretkeltä. Näiden päivien myötä opin, että metsästys on iso juttu Arkansasissa, koska nää ei todellakaan jääny viimisiks mun kohtaamiks metsästäjiks ton reissun aikana. Ja ei ihme, koska saalista varmasti riitti, sillä mä bongasin kymmeniä peuroja tän viikon aikana, joiden lisäks myös pesukarhuja ja kettuja näky teiden varsilla.

Ravintolalta me ajettiin Gregin isän talolle, joka oli niin pitkällä metsässä että. Kylän keskustasta meni autolla kapeita metsäteitä ajellessa noin 20 minuuttia ja matkan varrella näkyi just ja just 2 taloa. Yöt me kuitenkin nukuttiin hotellissa Hot Springs nimisessä kaupungissa 40 minuutin ajomatkan päässä tuolta talolta. Oli siinä aina ravaamista, mutta toi oli hauska kokea!

Ajettiin Dallasin keskustan läpi, joka sijaitsee noin 4 tunnin päässä meiltä.


Näkymiä hotellista. Hot Springsin pääkatu sijaitsi tästä muutaman sadan metrin päässä vasemmalla.
Ah kuinka nautin hotellin aamupalasta joka päivä! Oli ihana syödä tuoreita hedelmiä pitkästä aikaa ja ennen kaikkea juoda appelsiinimehua!

Hot Springs Towerin näkymät antaa ihan hyvän kuvan siitä miten paljon niitä puita tosiaan riitti.

Hot springs on saanu nimensä kirjaimellisesti kuumista lähteistä. Tuolla kylän keskustassa jopa viemäreistä tuli kuumaa höyryä kaduille ja tottakai lähteissä oli polttavaa vettä, joka sai ne höyryämään. Toi vesi on myös niin puhdasta, että sitä sai hakea kanistereihin ja viedä kotiin muuhun hyötykäyttöön. Yks katu oli omistettu kokonaan vanhanaikasille spa-rakennuksille, jotka oli käytössä viime vuosituhannella näiden kuumien lähteiden ansiosta ja yhden toiminta pyöri edelleen!

Turistikierrosta Hot Springsin keskustassa:
Torstaina oli itse Thanksgiving, jollon me lähettiin aamusta Gregin isän luokse ja vietettiin siellä koko päivä. Katottiin Macy's kiitospäivän paraatia, amerikkalaista jalkapalloa ja laitettiin ruokaa. Me saatiin perinteisesti kalkkunaa, kinkkua, perunamuusia, laatikoita, maissia, kananmunaa ja jälkkäriks suklaa- ja kurpitsapiirakkaa. Gregin veli perheineen oli tullu myös paikan päälle Coloradosta ja vietettiin niiden kanssa yhessä aikaa aina lauantaihin asti.

Seuraavissa kuvissa näkyy Thanksgiving-päivällisen lisäks maisemia takapihalta melkein 400 metrin korkeudesta. Niissä puitteissa oli ihan mukava viettää aikaa!
Yllätyin miten paljon Arkansas näyttää Suomelta. Ne pienet metsätiet, joita tuli monet kerrat ajeltua, muistutti tosi paljon kotimaisemia! Ainoo eroavaisuus oli se, että korkeusvaihteluita oli paikoittain enemmän, mutta oli ainakin kiva päästä näkemään ruska tänkin vuoden aikana, koska lehdet pysyy Teksasissa vihreinä vuoden ympäri. Pääsin taas pitkästä aikaa pukeutumaan lämpimästi, koska asteita oli vaan 10, mikä nyt taas täällä asustaneena tuntu tosi kylmältä. Tulipa mun farkkutakillekin käyttöä ekaa kertaa sit Helsinki-Vantaan lentokentän jälkeen haha!

Nyt ollaan palauduttu 5 päivän reissulta ja pääsen nauttii vielä viimisestä lomapäivästä ennen maanantain koulunalkua. Mieluiten mä vielä jatkaisin lomailua, mut onneks joululomaan ei oo enää pitkä aika.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Dress code

Thanksgiving break alko täällä viimeviikon perjantaina, joten ollaan tällä hetkellä ajelemassa mun isäntäperheen kanssa Arkansasiin Gregin (host isän) isän luokse. Ajomatkaa on pysähdykset mukaan lukien sellaset 9 tuntia, joten mun oli pakko keksiä joku aihe mistä kirjottaa.

Meidän koulussa on dress code, johon yleisimmin kuuluu nää säännöt: olkaimien pitää olla vähintään 3 sormen mittaset, housujen pitää ylettyä ainakin siihen saakka, johon kädet yltää kun ne on laitettu rennosti sivuille, ei hattuja tai huppuja päässä eikä sopimattomia tekstejä tai reikiä missään vaatekappaleissa (koskee myös farkkuja). Meidän koulussa näiden noudattamista tarkkaillaan, mutta yli 2000 oppilasta on vaikee valvoo samanaikasesti, joten niistä pääsee myös helposti livahtamaan.

Eniten mua hermostutti farkkujen pitäminen ennen tänne tuloa, koska loppukesästä oli melkein 40 astetta. Siitä kyllä pääs nopeesti yli, koska tajusin, että koulussa on ihan järkyttävän kylmä ilmastointi ja sinne oikeesti jäätyy! Bussin odottaminen kovassa helteessä koulupäivän päätteeks saattaa olla sitten asia erikseen, mutta farkuilla ja hupparilla en pärjää ees sisätiloissa ilman kylmyydestä valittamista.

Mutta sit itse aiheeseen. Pukeutuminen täällä ei mitenkään erityisesti poikkee Suomesta, mut kyllä joitain ihmisryhmiä erottaa ja joiden vaatteet pistää silmään. Nauroin näiden juttujen todellisuudelle, koska niitä oikeesti näkyy ja paljon!

Monilla näkyy Jansportin reppu ja muutenkin sellaset jätti-isot reput on tungettu ihan täyteen siihen asti, että se näyttää jota kuinkin tolta kuvalta oikeella.
Jokaikinen ainakin mun koulussa omistaa sandaalit. Keskimmäisiä oon nähny eniten ja en kyllä ymmärrä sit yhtään.
Ehdottomasti yleisimmät vaateyhdistelmät tytöillä! Leggingsit ja yli-iso huppari. Ja niken mustat shortsit ja iso t-paita! Tästä ei pääse yli eikä ympäri.
Jotkut on sitten edellisten vastakohta ja panostaa kouluun tällä tavalla. Bootseja mekon kanssa näkyy suht usein.
Cowboy-tyyliä pääsee näkemään myös ja se näyttää tasan tarkkaan tältä.
Tosi monilla pojilla näkyy tollaset yli polven pituset shortsit, joissa on miljoonia taskuja?
Poikien yleisin vaatetus. Suihkusandaalit pitkien sukkien kanssa. Korisshortsit on ehdottomasti yleisimmät housut täällä.
Ja sitten tää...

Tsemppiä Suomeen koeviikolle! Nautin mun ensimmäisestä lomasta täällä.